Itävallan Anna ei ollut tajuavinaan tämän huomautuksen ivallista sävyä.
Rouva de Chevreuse jatkoi:
"Minä vain muutamia vuosia takaperin tiedustin itse Noisy-le-Secissä tämän onnettoman lapsen kohtaloa, ja häntä ei siellä pidetty kuolleena; sentähden en heti alussa osoittanut suruani teidän majesteetillenne. Voi, jos olisin aavistanut niin käyneen, en mitenkään olisi kajonnut näin murheelliseen tapaukseen, joka nyt on tietysti elvyttänyt teidän majesteettinne mielessä kovin tuskallisia muistoja!"
"Sanotte, että lasta ei siellä mainittu kuolleeksi?"
"Ei, madame."
"Mitä siis kerrottiin?"
"Kuulin… mutta se tietenkin oli joutavaa puhetta."
"Sanokaa kuitenkin."
"Niin, jonakuna iltana vuoden 1645 tienoissa oli muka tullut komea ja majesteettinen nainen vaunuissa tienhaaraan, samaan risteykseen, tiedättehän, missä minä odottelin uutisia nuoresta prinssistä silloin kun teidän majesteettinne suvaitsi lähettää minut Noisy-le-Seciin. Naamiostaan ja suojelevasta viitastaan huolimatta oli hänet oltu huomaavinaan ylimysnaiseksi, epäilemättä hyvinkin ylhäiseksi, ja hovimestarin sanottiin tuoneen hänelle lapsen."
"No — ja sitten?"
"Seuraavana päivänä hovimestari ja lapsi olivat kadonneet paikkakunnalta."