"Että hänelle on puhuttu virasta parlamentissa, että herra Fouquetin nimeä on mainittu ja että rouva Vanel siitä lähtien haaveilee yliprokuraattorin puolison arvoa. Naisrukka kuuluu tulevan ihan sairaaksi, ellei hän siitä öisin näe unta."
"Perhana!"
"Vaimoparka!" virkahti Fouquet.
"Malttakaas. Conrart väittää aina, että minä en osaa tehdä kauppoja.
Saattepa nähdä, miten tämän asian hommasin."
"Antakaa kuulua!"
"'Tiedättekö', sanoin Vanelille, 'että sellainen virka on julman kallis?' 'Kuinka paljon suunnilleen?' kysyi hän. 'Herra Fouquet on hylännyt siitä seitsemäntoistasadan tuhannen livren tarjouksen.' 'Vaimoni', vastasi Vanel, 'on arvioinut sen noin neljääntoistasataantuhanteen'. 'Käteistä', virkoin minä. 'Niin, hän on myynyt maatilansa Guiennessä ja saanut siten rahoja.'"
"Se on komea kasa kaapata yhdellä kertaa", virkkoi abbé Fouquet mielevästi, puuttuen nyt vasta puheeseen.
"Rouva Vanel-parka!" mutisi Fouquet.
Pélisson kohautti olkapäitään.
"Häijyläinen!" hän kuiskasi Fouquetin korvaan.