D'Artagnan luki silmillään Raoulin sydämen sisimmät elähtelyt.
"Mahdotonta, sanon sinulle… Olet kuin kaikki nuoret ihmiset; sinä et ole rakastunut, vaan hullaantunut."
"No, entä jos nyt olisi vain niinkin?"
"Järkimiehen ei ole koskaan onnistunut ohjata löyhässä kallossa asuvia aivoja. Olen siinä suotta väsyttänyt leukojani satakin kertaa elämässäni. Kuunnellessasi et minua kuulisi, kuultuasi et minua ymmärtäisi, ymmärtäessäsi et minua tottelisi."
"Voi, koettakaa, koettakaa!"
"Sanon vielä: jos onnettomuudekseni tietäisin jotakin ja olisin kyllin tyhmä sen sinulle ilmaisemaan… Sinä sanot olevasi ystäväni?"
"Oi, niin."
"No, silloin me riitaantuisimme. Sinä et koskaan antaisi minulle anteeksi, että murskaisin unelmasi, kuten rakastavaiset sanovat."
"Herra d'Artagnan, te tiedätte kaikki; te jätätte minut pulaan, epätoivoon, kuolemaan! Se on kauheata!"
"No, no!"