"Niin, ja sirot ovatkin", sanoi prinsessa Henriette. "Katsokaa, varakreivi, näissä portaissa on kaidepuu suojelemassa hentoja henkilöitä putoamasta, kun uskaltautuvat niitä alas, Niinpä minäkin rohkenen niille astua. No, seuratkaa minua, varakreivi, seuratkaa."
"Mutta ennen kuin seuraan teitä, madame, sanokaahan, minne nämä askelmat vievät?"
"Ah niin, minä unohdin."
"Minä kuuntelen, madame", virkkoi Raoul henkeään pidätellen.
"Tietänette, että herra de Saint-Aignan asui melkein seinätysten kuninkaan kanssa?"
"Kyllä, madame, sen tiedän. Niin oli laita ennen lähtöäni ja useankin kerran oli minulla kunnia käydä häntä tapaamassa siellä."
"No, hän on saanut kuninkaalta luvan vaihtaa tuntemanne mukavan ja kauniin huoneiston niihin kahteen vähäpätöiseen suojaan, joihin portaat johtavat ja jotka ovat puolta pienemmät ja kymmenesti loitompana kuninkaan huoneista, vaikka hovin herrasmiehet tavallisesti eivät halveksi hänen majesteettinsa läheisyyttä."
"Hyvä on, madame", vastasi Raoul; "mutta suvaitkaa jatkaa, sillä vielä en ymmärrä mitään."
"No, sattui niin", pitkitti prinsessa, "että tämä herra de Saint-Aignanin asunto sijaitsee neitojeni ja erityisesti la Vallièren asunnon alla."
"Mutta mitä tarkoitusta varten tämä laskuovi ja nämä portaat?"