Raoul rypisti kulmiaan.
"Toismaan, varsin useinkin", pitkitti Portos, "ystävääni ei ole ollenkaan loukattu, vieläpä hän on itse ensimmäisenä solvaissut. Arvostele siitä, haastelenko taitavasti." Ja Portos räjähti nauruun.
— Totisesti, — ajatteli Raoul tämän hilpeyden jyristeessä, — totisesti minulla on huono onni. De Guiche jäähdyttelee minua, d'Artagnan ilvehtii minulle, Portos on pehmeä kuin villa; kukaan ei tahdo ratkaista asiaa minun tavallani. Ja minä kun käännyin Portoksen puoleen löytääkseni miekan, enkä mitään järkeilyä!… Minua vainoaa kova onni!
Portos tyyntyi ja jatkoi:
"Olen siis heti ensi lauseella vahvistanut vastustajan olevan väärässä."
"Miten kukin käsittää", virkkoi Raoul hajamielisesti.
"Eipä niinkään, se on varmaa. Olen saanut hänet asetetuksi kierolle puolelle, ja juuri tästä lähtökohdasta käytän kaiken kohteliaisuuteni, ajaakseni tuumani onnelliseen päätökseen. Lähestyn siis herttaisesti hymyillen, ja tarttuen vastustajan käteen…"
"Oh!" äännähti Raoul kärsimättömästi.
"'Monsieur', sanon hänelle, 'nyt kun tiedätte loukanneenne, ei asian korjautumista tarvitse epäilläkään. Ystäväni ja teidän välillänne tulee tästedes kysymykseen vain sievin menettelytapa. Tehtävänäni on siis antaa teille ystäväni miekan mitta.'"
"Häh?" havahtui Raoul.