"Maltahan!… 'Ystäväni miekan mitta. Minulla on hevonen portilla; ystäväni odottaa kärsimättömästi siinä ja siinä paikassa teidän mieluisaa saapumistanne. Vien teidät mukanani, matkalla noudamme todistajanne, asia järjestyy sillä kuntoon…'"
"Ja", virkkoi Raoul kiukusta kalpeana, "te solmitte sovinnon kohtauspaikalla?"
"Mitä hittoa?" ähmistyi Portos. "Sovinnon? Miksi sen tekisin?"
"Sanoittehan, että asia järjestyy sillä kuntoon…"
"Epäilemättä, koska ystäväni odottaa."
"No, vaikka hän odottaakin…"
"Hänhän odottaa norjistaakseen sääriänsä. Vastustaja sensijaan on vielä aivan jäykkä ratsastuksesta. He käyvät heti asentoon, ja ystäväni tappaa vastustajansa. Siinä se."
"Ah. tappaako!" huudahti Raoul.
"Pardieu!" vakuutti Portos. "Otanko minä koskaan ystävikseni sellaisia, jotka antavat surmata itsensä? Minulla on satayksi ystävää, ja niiden etupäässä ovat arvoisa isäsi, Aramis ja d'Artagnan, kaikki virkeinä elossa tietääkseni!"
"Oi, rakas parooni", huudahti Raoul, ilonsa ylenpalttisuudessa lentäen
Portoksen kaulaan.