"Kiitos taivaan tuomiosta niiden ikeeseen.
"Tuomiosta! Kas siinä vasta kohteliaisuus! Kuningas tuomittuna la Vallièrelle… Ei!"
Hän yritti:
"Mutta taivas tuntuu tämän kaiken säätäneen…
"Eipä hullumpaa, vaikka tämän kaiken säätäneen onkin heikkoa. Mutta, ma foi, eihän nelisäkeistössä voi olla pelkkiä sattuvia sanoja! Kun ne ilkkuu, veitikat. Ilkkuu kelle? Mille? Hämärää… No, siitä hämäryydestä ei ole haittaa; koska la Vallière ja kuningas ovat minut ymmärtäneet, niin jokainen ymmärtää. Niin, mutta tämä on surullisinta… tämä viimeinen säepuolisko: niin varman voitokkaina! Väkinäinen määritelmä loppusoinnun vuoksi! Kääntää la Vallièren kainous voitonvarmuudeksi! Se ei ole onnistunutta. Minä joudun kaikkien virkaveljieni, kaikkien musteentuhrijain hammasteltavaksi. Minun runojani nimitettäisiin suuren herran sepustuksiksi, ja jos kuningas kuulee sanottavan, että olen kehno runoilija, saattaa hän sitä vielä uskoakin."
Ja kuiskiessaan näitä ajatuksia sydämelleen tai purkaessaan sydäntänsä ajatuksiin kreivi riisuutui täydellisemmin. Hän oli juuri vaihtanut takkinsa ja liivinsä kotinuttuun, kun hänelle tultiin ilmoittamaan parooni du Vallon de Bracieux de Pierrefondsin vierailu.
"Heh", virkkoi hän, "mikä nimikimppu se onkaan? En tunne sitä ollenkaan."
"Hän on herrasmies", vastasi lakeija, "jolla on ollut kunnia syödä päivällistä herra kreivin kanssa kuninkaan pöydässä hänen majesteettinsa oleskellessa Fontainebleaussa."
"Kuninkaan luona Fontainebleaussa?" huudahti de Saint-Aignan. "Hei, nopeasti, nopeasti kutsu se herrasmies sisälle."
Palvelija kiiruhti tottelemaan. Portos saapui.