Ukkonen tosiaan jyrähteli alinomaa, ja sade valui virtanaan.
"Sitäpaitsi", jatkoi kuningas, "tässä ei ole sijaa pahoille puheille. Ettekö ole Ranskan kuninkaan, valtakunnan ensimmäisen ritarin seurassa?"
"Se on totta, sire", vastasi la Vallière, "ja se on minulle hyvin suuri kunnia. Omasta puolestani en pelkääkään haitallisia selityksiä."
"Kenen puolesta sitten?"
"Teidän, sire."
"Minun, mademoiselle?" sanoi kuningas hymyillen. "En käsitä teitä."
"Onko teidän majesteettinne siis jo unohtanut, mitä eilen tapahtui prinsessan luona?"
"Oh, heittäkäämme se silleen, pyydän, tai pikemmin sallikaa minun vain pitää se mielessäni kiittääkseni teitä yhä kirjeestänne ja…"
"Sire", keskeytti la Vallière, "sade valuu päällenne, ja teidän majesteettinne on yhä avopäin."
"Pyydän, älkäämme välittäkö muusta kuin teistä, mademoiselle."