"Oi", huudahti la Vallière hymyillen, "minä olen maalaistyttö, tottunut juoksentelemaan Loiren niityillä ja Bloisin puutarhoissa millä ilmalla tahansa. Vaatteeni taasen", lisäsi hän katsahtaen yksinkertaiseen musliinipukuunsa, "eivät ole säästelyn arvoisia, kuten teidän majesteettinne näkee."
"Todellakin, mademoiselle, olen jo usein huomannut, että te kaikesta saatte kiittää itseänne ettekä asuanne. Te ette ole laisinkaan keimaileva, ja sitä pidän suuriarvoisena ominaisuutena."
"Sire, älkää tehkö minusta parempaa kuin olen, vaan sanokaa ainoastaan, että minä en kykene loistelemaan."
"Miten niin?"
"Varojen puutteessa vain", ilmaisi la Vallière hymyillen.
"Tunnustatte siis rakastavanne koreutta", elähtyi kuningas.
"Sire, minusta on kaunista vain se, mitä kykenen tavoittamaan. Kaikki, mikä on minulle liian korkealla…"
"Onko teille yhdentekevääkö?"
"On minulle vierasta, koska se on minulta kiellettyä."
"Ja minusta, mademoiselle", lausui kuningas, "teillä ei ole hovissani sitä asemaa, mikä teille kuuluu. Minulle ei varmaankaan ole kylliksi kerrottu sukunne ansioista. Setäni on pahoin laiminlyönyt huonekuntanne menestyksen edistämisen."