Ja vetäen hänet luokseen hän syleili varakreiviä kuin tämä olisi ollut hänen oma poikansa. Atos teki samaten, mutta isän suudelma näkyi olevan vieläkin hellempi ja puristus voimakkaampi kuin ystävän oli ollut.
Nuori mies katsahti toistamiseen näihin kahteen mieheen, pinnistäen kaikki sielunvoimansa päästäkseen heidän ajatustensa perille. Mutta hänen katseensa tylpistyi muskettisoturin hymyileviin kasvoihin ja kreivi de la Fèren tyyneen ja leppeään muotoon.
"Ja mihin menet, Raoul?" kysyi viimemainittu nähdessään Bragelonnen tekevän lähtöä.
"Kotiini, monsieur", vastasi tämä vienolla ja surullisella äänellä.
"Sieltä sinut siis tapaa, varakreivi, jos sinulle on jotakin ilmoitettavaa?"
"Niin, monsieur. Arveletteko, että sattuisi jotakin minulle ilmoitettavaa?"
"Mistäpä sen tietää!"
"Niin, uusia lohdun sanomia", virkkoi d'Artagnan, työntäen Raoulia säveästi ovea kohti.
Nähdessään tällaisen huolettomuuden ystävysten jokaisessa eleessä Raoul läksi kreivin luota ilman muita huolia kuin oman murheensa tunne.
"Jumala olkoon ylistetty!" lausui hän itsekseen. "Saan siis kiinnittää ajatukseni vain omaan kohtalooni."