"Ei, sire; sillä tässä ei ole kysymys eronpyynnöstäni. Teidän majesteettinne oli tarttunut kynään, lähettääksenne minut Bastiljiin. Miksi muutitte mielenne?"
"D'Artagnan, itsepäinen gascognelainen! Kumpi meistä on kuningas, tekö vai minä? Sanokaa."
"Te, sire, valitettavasti."
"Mitä, valitettavasti?"
"Niin, sire; sillä jos minä olisin…"
"Jos te olisitte kuningas, hyväksyisitte herra d'Artagnanin kapinallisuuden, niinkö?"
"Aivan varmasti!"
"Todellakin?"
Kuningas kohautti olkapäitään.
"Ja minä sanoisin muskettisoturieni kapteenille", jatkoi d'Artagnan, "sanoisin hänelle, katsellen häntä leppeillä silmillä enkä tulisilla hiilillä — niin, sanoisin hänelle: 'Herra d'Artagnan, unohdin olevani kuningas. Astuin alas valtaistuimeltani solvaamaan aatelismiestä.'"