Mutta vielä joutuisammin ehätti kuningas kietaisemaan oikean käsivartensa muskettisoturin kaulaan ja vasemmallaan tarttumaan miekkaan keskeltä terää, pistäen sen ääneti huotraan.
Jäykkänä, kalpeana ja yhä vapisten salli d'Artagnan apuaan antamatta kuninkaan tehdä tämän kaiken.
Sitten Ludvig heltyneenä palasi pöydän luo, otti kynän, piirsi muutamia rivejä, varusti ne allekirjoituksellaan ja ojensi paperin d'Artagnanin käteen.
"Mikä tämä on, sire?" kysyi kapteeni.
"Määräys herra d'Artagnanille heti päästää vapaaksi kreivi de la Fère."
D'Artagnan tarttui kuninkaan käteen, suudellen sitä. Sitten hän käänsi paperin kokoon, pisti sen nahkakölterinsä poveen ja läksi.
Ei kuningas eikä kapteeni virkkanut sanaakaan.
— Oi, ihmissydän, kuninkaitten kompassi! — huoahti Ludvig yksin jäätyään. — Milloin opin lukemaan sinun poimuistasi kuin avoimen kirjan lehdiltä? Mutta minä en ole huono kuningas, en heikko kuningas; olen vain vielä lapsi.
204.
Grimaud tuumii.