Raoul käännähti pois mielissään siitä, että saisi tietää jotakin noista vaunuista, jotka olivat sulkeneet haltuunsa hänen isänsä.
"Olemme hänet tavoittaneet", virkkoi Grimaud.
"Kun hiukan odotamme, palaavat vaunut varmasti, eikö niin, ystäväni?"
"Ellei d'Artagnan ole myöskin vangittuna", vastasi Portos, "siinä tapauksessa on kaikki mennyttä."
Raoul ei vastannut mitään. Kaikki oli mahdollista. Hän neuvoi Grimaudia viemään ratsut Jean-Beausiren sivukadulle, jotta vältettäisiin herättämästä epäluuloa, ja hän itse jäi terävillä silmillään vaanimaan d'Artagnanin tai vaunujen paluuta.
Tämä oli hyvä tuuma. Eikä ollut kulunut kahtakymmentäkään minuuttia, kun portti avautui jälleen ja vaunut tulivat näkyviin. Häikäisy esti Raoulia eroittamasta vaunuissa olijain kasvoja. Grimaud vannoi nähneensä kaksi henkilöä, vakuuttaen toisen niistä isännäkseen. Portos katseli vuoroin Raoulia, vuoroin Grimaudia, koettaen ymmärtää heidän ajatuksensa.
"On ilmeistä", sanoi Grimaud, "että jos herra kreivi on noissa vaunuissa, niin hänet on joko vapautettu tai häntä viedään toiseen talletuspaikkaan."
"Sen saamme nähdä suunnasta, jolle he kääntyvät", tuumi Portos.
"Jos hänet päästetään vapaaksi", huomautti Grimaud, "viedään hänet kotiinsa."
"Se on totta", myönsi Portos.