"Mikä vaivaa?" kysyi Portos. "Huimausko?"
"Ei, vaan voimattomuus! Luulottelemmeko me kolme voivamme valloittaa
Bastiljin?"
"Haa, jos d'Artagnan on siellä", vastasi Portos, "en ole menestyksestä varma."
Raoul ihaili tätä yksinkertaisuudesta johtuvaa sankarillista luottamusta. Nämä olivat tosiaankin niitä mainioita miehiä, jotka kolmisin tai nelisin uhmailivat armeijoja ta: hyökkäsivät linnoja vastaan! Nämä miehet, jotka olivat säikähdyttäneet kuoleman ja jääneet elämään melskeisen ajanjakson jälkeen, olivat yhä voimakkaampia kuin vankimmat nuorten joukosta.
"Monsieur", sanoi hän Portokselle, "olette herättänyt minussa aatoksen.
On ehdottomasti tavattava herra d'Artagnan."
"Epäilemättä."
"Hänen on täytynyt palata kotiinsa, vietyään isäni Bastiljiin."
"Tiedustelkaamme ensin Bastiljista", virkkoi Grimaud, joka puhui vähän, mutta hyvin.
He kiirehtivät linnoituksen edustalle. Eräs niitä sattumia, joita Jumala sallii lujatahtoisille ihmisille, sai Grimaudin yhtäkkiä havaitsemaan nostosillan isolle portille kääntyvät vaunut. Tämä tapahtui sillä hetkellä, jolloin d'Artagnan palasi kuninkaan luota, kuten tiedämme.
Turhaan Raoul kannusti hevostaan saavuttaakseen vaunut ja nähdäkseen, keitä niissä ajoi. Hevoset olivat jo pysähtyneet tuon jälleen sulkeutuvan ison portin toiselle puolelle, kun vahtipaikalla seisova ranskalainen vartija tölmäsi Raoulin hevosen kuonoon musketillaan.