"Kuoliko kuningas Ludvig XIII lapsettomana?" kysyi nuori vanki hymyillen.
"Ei, mutta pitkään aikaan ei hänellä ollut onnea saada perillistä.
Kauan hän uskoi kuolevansa kokonaan. Ja tämä ajatus oli suistanut hänet
syvään epätoivoon, kun sitten yhtäkkiä hänen puolisonsa, Itävallan
Anna…"
Vanki säpsähti.
"Tiesittekö", pitkitti Aramis, "että sen kuningattaren nimi oli
Itävallan Anna?"
"Jatkakaa", virkkoi nuori mies vastaamatta.
"Yhtäkkiä", jatkoi Aramis, "Itävallan Anna ilmoitti olevansa siunatussa tilassa. Tämä uutinen aiheutti suurta iloa, ja kaikki merkit ennustivat onnellista synnytystä. Vihdoin, syyskuun 5 päivänä v. 1638, hän sai pojan."
Aramis katseli puhetoveriaan ja luuli huomaavansa tämän kalpenevan.
"Te saatte kuulla", sanoi Aramis, "asian, jonka harvat ihmiset voivat tällä hetkellä kertoa. Sillä se on salaisuus, jonka luullaan joutuneen kuolleiden kanssa hautaan tai uponneen rippituolin syvyyteen."
"Ja te aiotte ilmaista minulle sen salaisuuden?" kysyi nuori mies.
"Oh", virkkoi Aramis äänenpainolla, jota ei voinut käsittää väärin, "en luule vaarantavani salaisuutta uskoessani sen vangille, jolla ei ole mitään halua lähteä Bastiljista."