"Kuuntelen, monsieur."
"Kuningatar synnytti siis pojan. Mutta kun koko hovi oli kajautellut riemuhuutoja tämän uutisen johdosta, kun kuningas oli näyttänyt vastasyntyneen kansalleen ja aatelistolleen, kun hän oli iloisena asettunut pitopöytään tätä onnellista syntymää juhlimaan, silloin kuningatar yksinänsä kammiossaan sai toistamiseen kivut ja saattoi maailmaan toisen pojan."
"Oh", virkahti vanki, ilmaisten tietävänsä enemmän kuin oli myöntänyt, "luulin, että Monsieur syntyi vasta…"
Aramis kohotti sormensa.
"Malttakaa, minä jatkan", sanoi hän.
Vanki päästi kärsimättömän huokauksen ja odotti.
"Niin", pitkitti Aramis, "kuningatar sai toisen pojan — toisen pojan, jonka kätilö Perronnette otti syliinsä."
"Perronnette!" jupisi nuori mies.
"Riennettiin heti saliin, missä kuningas söi päivällistä, ja kuiskattiin hänelle, mitä oli tapahtunut. Hän nousi pöydästä ja saapui puolisonsa luo. Mutta tällä kertaa hänen kasvonsa eivät enää osoittaneet riemua, vaan niissä kuvastui kauhunsekainen tunne. Kaksoset muuttivat katkeruudeksi ilon, jonka yhden ainoan pojan syntyminen oli aiheuttanut, kun nähkääs (mitä nyt sanon, on teille varmaan tuntematonta) Ranskassa vanhin poika seuraa isäänsä valtaistuimella."
"Kyllä senkin tiedän."