"Myönnän, että ken tuon minulle tekisi, olisi jo enemmän kuin ihminen. Mutta kun sanotte minua prinssiksi, kuninkaan veljeksi, niin mitenkä voitte hankkia minulle arvon ja vallan, jonka äitini ja veljeni ovat minulta riistäneet? Miten voisitte tehdä minusta voittajan niissä taisteluissa ja puoluesodissa, joita tällöin koituisi osakseni, — varjella minut vihollisteni nuolilta? Ah, ajatelkaa sitä, monsieur! Heittäkää minut huomenna johonkin mustaan luolaan vuoren onkalossa, mutta kunhan hankitte minulle ilon vapaana kuunnella virran kohinaa ja kedon surinaa, vapaana katsella seestä sinitaivasta tai myrskyn ukkospilviä, on siinä jo kylliksi. Älkää luvatko enempää, sillä tosiaankaan ette voisi minulle enempää antaa, olisi rikos pettää minut, koska nimitätte itseänne ystäväksi."
Aramis kuunteli yhä äänettömänä.
"Monseigneur", sanoi hän hetkisen mietittyään, "minä ihailen suoraa ja lujaa järkevyyttä, joka ilmenee sanoissanne. Olen onnellinen, kun olen aavistanut kuninkaani."
"Vielä, vielä!… Oi, Jumalan tähden", huudahti prinssi puristaen jääkylmillä käsillään polttavan hien peittämää otsaansa, "älkää tehkö minulle vääryyttä! Minun ei tarvitse tulla kuninkaaksi, monsieur, ollakseni onnellisin ihmisistä."
"Ja minä, monseigneur, tarvitsen teidät kuninkaaksi ihmiskunnan onnen vuoksi."
"Ah", virkkoi prinssi uuden epäluulon herätessä, "mitä moittimista siis ihmiskunnalla on veljeäni vastaan?"
"Unohdin sanoa, monseigneur, että jos suvaitsette antautua minun johdettavakseni ja suostutte tulemaan maailman mahtavimmaksi ruhtinaaksi, silloin olette palvellut kaikkien niiden ystävien etuja, joita olen asianne puolelle hankkinut. Ja niitä ystäviä on paljon."
"Paljon?"
"Ja ennen kaikkea he ovat vaikutusvaltaisia."
"Selittäkää."