"Monsieur", vastasi prinssi, "eikö ennenkuin sanoitte minulle kaikki, minkä olette sanonut, olisi pitänyt ajatella, että nyt olette ainiaaksi särkenyt sydämeni?"
"Olen sitäkin ajatellut, monseigneur."
"Puhuaksenne minulle suuruudesta, vallasta, jopa kuninkuudestakin, monsieur, ette olisi saanut valita vankilaa! Tahdotte saada minut uskomaan loistoon, ja me lymyämme yössä. Te ylistelette minulle kunniaa, ja sanamme tukahtuvat tämän viheliäisen vuoteen uutimiin! Te annatte minun vilahdukselta nähdä kaikkivaltiutta, ja minä kuulen käytävästä vanginvartijan askeleet, jotka saavat teidät itsenne vapisemaan enemmän kuin minut! Tehdäksenne minut hiukan vähemmän epäuskoiseksi toimittakaa minut ulos Bastiljista, antakaa ilmaa keuhkoilleni, kannukset jalkoihini, miekka käteeni. Silloin alamme ymmärtää toisiamme."
"Aikomukseni onkin teille antaa kaikki tuo ja vielä enemmänkin, monseigneur. Mutta tahdotteko te?"
"Kuulkaa vielä, monsieur", keskeytti prinssi. "Minä tiedän, että täällä on vartijoita jokaisessa käytävässä, salpoja joka ovessa, kanuunia ja sotamiehiä joka portilla. Millä voitatte nuo vartijat, millä naulaatte umpeen tykit? Millä murratte salvat ja puomit?"
"Monseigneur, miten saitte kirjelapun, jolla teille ilmoitettiin minun tuloni?"
"Vanginvartijan voi lahjoa tuomaan kirjettä."
"Jos voi lahjoa yhden vartijan, voi niitä lahjoa kymmenen."
"No niin, minä myönnän, että on mahdollista toimittaa vankipoloinen ulos Bastiljista, mahdollista kätkeä hänet kuninkaan väen ulottuvista, mahdollista mukavasti elättää onnetonta jossakin tuntemattomassa turvapaikassa."
"Monseigneur!" virkahti Aramis hymyillen.