"No, mitä hän sai aikaan? Hänen yrityksensähän raukesivat?"
"Kyllä, mutta se oli aina hänen oma vikansa. Ja lunastaakseni — ei elämäänsä, sillä kuninkaan veljen henki on pyhä ja loukkaamaton, — vaan vapautensa, teidän setänne uhrasi kaikkien ystäviensä hengen, toisen toisensa perään. Nykyisin hän onkin tämän valtakunnan historian häpeätahra, ja hyvinkin sata aatelissukuamme kiroaa hänen nimeänsä."
"Käsitän, monsieur", hymähti prinssi. "Ja heikkoudesta vai petollisuudestako setäni antoi surmata ystävänsä?"
"Heikkoudesta, ja se on ruhtinaissa aina samaa kuin petos."
"Eikö voi olla onnistumaton myöskin tietämättömyydestä ja kykenemättömyydestä? Luuletteko, että minunlaiselleni ei ainoastaan kaukana hovista, vaan loitolla maailmasta kasvatetulle vankiraukalle kävisi mahdolliseksi auttaa niitä ystäviään, jotka koettaisivat häntä palvella?"
Ja kun Aramis aikoi vastata, huudahti nuori mies äkkiä niin kiihkeästi, että se ilmaisi hänen suonissaan virtaavan veren voiman:
"Puhumme täällä ystävistä, mutta minkä ihmeellisen sattuman kautta minulla olisi ystäviä, minulla, jota kukaan ei tunne ja jolla ei sellaisten hankkimiseen ole vapautta, rahoja eikä valtaa?"
"Mielestäni on minulla kunnia tarjoutua teidän kuninkaalliselle korkeudellenne."
"Oi, älkää nimittäkö minua niin! Se kuulostaa ivalta, se on julmaa. Älkää johtako minua uneksimaan muusta kuin vankilan muureista, jotka sulkevat minut sisäpuolelleen. Sallikaa minun vielä rakastaa tai edes sietää orjuuttani ja unhoitettua tilaani."
"Monseigneur, monseigneur! Jos te vielä toistatte noita toivottomia sanoja, jos nähtyänne todistukset syntyperästänne yhä jäätte henkisesti vaivaiseksi, tarmottomaksi ja tahdottomaksi, niin noudatan toivomustanne, poistun ja luovun palvelemasta isäntää, jolle niin hartaana tahdoin vihkiä elämäni ja tarjota apuni."