"'Monsieur', hän virkkoi minulle, 'hienon miehen on itse mitattava itsensä. Suvaitkaa astua tämän kuvastimen eteen.' Minä tein niin. Täytyy tunnustaa, etten oikein ymmärtänyt, mitä se kunnon herra Volière minusta tahtoi."
"Molière."
"Kah, niin, Molière, Molière. Mutta minä pelkäsin yhä mittaamista. 'Varokaa', sanoin hänelle senvuoksi, 'mitä minulle teette; minä olen paha kutiamaan, sen teille sanon.' Mutta pehmeällä äänellään (hän on hyvin säädyllinen räätälinkisälli, ystäväni, se täytyy myöntää), mutta pehmeällä äänellään virkkoi hän vain: 'Monsieur, jotta takki istuisi hyvin, on se tehtävä ääripiirteittenne mukaan. Ne taasen heijastuvat tarkalleen kuvastimesta. Me otamme mitan teidän kuvastanne.'"
"Kah, lempo!" sanoi d'Artagnan. "Sinä siis peilailit! Mutta mistä voitiin saada kuvastin, jossa sinä kykenit näyttäytymään kiireestä kantapäähän?"
"Rakas ystävä, oli esillä sama kuvastin, joista kuningaskin itseään katselee."
"Mutta hänen majesteettinsahan on puolitoista jalkaa sinua lyhyempi?"
"No, miten nyt asian laita lieneekään, — kaiketi on tahdottu imarrella kuningasta, sillä minullekin se kuvastin oli liian tilava. Niinpä se olikin liitetty korkeudeltaan kokoon kolmesta venetsialaisesta lasilevystä, ja leveyttä oli saatu samanlaisista levyistä klinkkerisaumauksella kiinnitettyinä."
"Voi, veikkonen, kuinka sinä käyttelet tietosanoja! Missä hitossa olet tuollaiseen perehtynyt?"
"Belle-Islellä. Aramis puhui sellaisista seikoista arkkitehdille."
"Ah, niinkö! Palatkaamme kuvastimeen, ystäväni."