"Se oli oiva tapa."
"Pidän todellakin erinomaisesti tästä menetelmästä. Se on niin kunnioittavaa ja antaa jokaiselle arvonsa mukaisen osan."
"Ja homma päättyi…?"
"Kenenkään minua koskettamatta, ystäväni."
"Paitsi niitä kolmea poikaa, jotka sinua kannattelivat?"
"Niin tietenkin; mutta olen luullakseni sinulle jo selittänyt kannattelun ja mittailun eroituksen."
"Se on totta", vastasi d'Artagnan, tuumien sitten itsekseen: —
Totisesti, ellen pahoin erehdy, olen tässä toimittanut oivan makupalan
Molièren veitikalle, ja varmaan näemme tuon kohtauksen joskus luonnosta
siirrettynä johonkin huvinäytelmään.
Portos myhäili.
"Mikä naurattaa?" kysyi häneltä d'Artagnan.
"Tunnustanenko tuota? No, minä iloitsen onnestani."