"Ei sitä Loret ole sanonut, hyvä ystävä."
"No, sanoipa tuon kuka hyvänsä, se ei muuta asiaa! Kappaleenne nimi on siis Kiukustuneet. No, kelpoittaisittehan te loppusoinnuksi pahaksuneet?"
"Tarkkaan harkiten kyllä."
"Ja vieläpä kummastuneet!"
"Ka, en oikeastaan!"
"Se olisi uskallettua, niinkö? Mutta mikä siinä niin arveltaisi?"
"Päätteet olisivat niin samoja."
"Minä luulisin", muisti nyt la Fontaine, eläytyen Molièresta, tavoittaakseen Loretia, "minä luulisin…"
"Mitä te luulisitte?" tokaisi Loret kesken lauselmansa. "No, sanokaa joutuin."
"Tehän nimittäin sepitätte siinä Kiukustuneiden prologia?"