Ja nämä sanat, jotka lausuttiin kumean raivokkaasti, syöksyivät ikäänkuin palavina jakobinitakkisen isänmaanystävän suusta. Simon vavahti.
"Sinäkö?" sanoi hän. "Sinäkö?"
"Entä sitten, ihmetyttääkö se sinua? Voi, kansalainen, luulin sinun paremmin tuntevan ystävät, uskolliset!… Sinä tuotat minulle tuskaa!"
"Tekosi oli varsin hyvä", sanoi Simon, "mutta minä en tunne sinua".
"Suurempi etu on pienen Capetin vartioimisesta, silloin on enemmän näkyvillä; sillä minä tunnen sinut, ja panen sinulle arvoa."
"No kiitoksia!"
"Ei kestä… Sinä olet kävelyllä?"
"Niin, minä odotan erästä… Entä sinä?"
"Minä myöskin."
"Mikä sinun nimesi on? Minä puhun sinusta kerhossa."