Pyövelin apulainen tuli kirkkoherraa vastaan; hän tuli sisälle pitäen nuoraa kädessään.
Molemmat santarmit työnsivät ritarin ovelle saakka ennenkuin hän ymmällään, epätoivoissaan, pää pyörällä ollen oli ehtinyt päästää ääntäkään tai tehdä elettäkään suorittaakseen aikomuksensa.
Hän huomasi siis olevansa Girardin kanssa ristikko-oven käytävässä. Käytävästä heidät työnnettiin aina kansliaan saakka, jonne tieto kuningattaren kieltäytymisestä jo oli levinnyt ja jossa Marie Antoinetten itävaltalainen ylpeys antoi muutamille aiheen herjauksiin ja toisille salaiseen ihailuun.
"Menkää", sanoi Richard apotille, "palatkaa kotiinne, koska hän ei teitä halua, ja kuolkoon hän kuten tahtoo".
"Niin, niin", sanoi Richardin vaimo, "hän on oikeassa, ja minäkin tekisin hänen tavallaan".
"Ja te olisitte väärässä, kansatar", sanoi apotti.
"Ole vaiti, vaimo", kuiskasi vankilanpäällikkö moittien. "Kuuluuko se sinuun? Menkää, apotti, menkää!"
"En", toisti Girard, "en, minä saatan häntä vastoin hänen tahtoaankin. Sanakin, yksi ainoa sanakin, jos hän vain kuulee sen, saa hänet muistamaan velvollisuutensa. Sitäpaitsi on kommuuni antanut minulle tehtävän… ja minun on toteltava kommuunia."
"Olkoon menneeksi, mutta lähetä ainakin lukkarisi pois", sanoi karkeasti adjutantti, joka komensi saattovartiota.
Hän oli Comédie-Françaisen entinen näyttelijä ja nimeltään Grammont.