XXVII
Kaksintaistelu
Tähän aikaan oli aina vakava asia kysymyksessä, jos tunsi olkapäätänsä kosketettavan.
Dixmer kääntyi ja tunsi Mauricen.
"Kas, päivää, kansalainen tasavaltalainen", sanoi Dixmer näyttämättä muuta liikutuksen oiretta, kuin että hänen äänensä melkein huomaamattomasti värähteli, vaikka hän sen heti tukahdutti.
"Päivää, kansalainen pelkuri", vastasi Maurice; "tehän odotitte minua, eikö niin?"
"Se on, etten minä odottanut teitä enää, päinvastoin", sanoi Dixmer.
"Miksi niin?"
"Koska odotin teitä aikaisemmin."
"Minä saavun vieläkin liian aikaisin sinun mielestäsi, murhaaja!" lisäsi Maurice hirveällä äänellä tai oikeammin kuiskeella, sillä siinä oli hänen sydämeensä kertyneen myrskyn jyrinää hänen katseensa iskiessä salamoita.