"Kemisti Morand on teidän edessänne. Kemisti Morand ja Maison-Rougen ritari ovat vain sama henkilö."
Ja ojentaen kätensä lähellä olevaa pöytää kohden hän tuokiossa puki päähänsä sen mustan tekotukan, joka niin pitkän ajan oli tehnyt hänet tuntemattomaksi nuoren tasavaltalaisen silmissä.
"Vai niin", sanoi Maurice kahta halveksivammin; "niin, minä ymmärrän, te ette rakastanut Morandia, koska Morandia ei ollut olemassa; muttei tämä metku, vaikka onkin sukkelampi, ole sen vähemmän halveksittava".
Ritari teki uhkaavan liikkeen.
"Hyvä herra", jatkoi Maurice, "suvaitkaa jättää minut hetkiseksi juttelemaan madamen kanssa; tai ottakaa vielä jutteluun osaa, jos niin haluatte; se ei veny pitkäksi, minä menen siitä takuuseen".
Geneviève teki liikkeen pyytääkseen Maison-Rougea malttamaan.
"Täten", jatkoi Maurice, "täten te, Geneviève, olette saattanut minut ystävieni pilkan esineeksi, puoluelaisteni kiroukseksi! Olette pannut minut auttamaan, sokea kun olin, kaikkia salajuonianne, olette käyttänyt minua hyödyksenne, kuten käytetään välikappaleita. Kuulkaa: se on katala teko! Siitä saatte rangaistuksen, madame, sillä tämä herra tässä tulee tappamaan minut silmienne edessä! Mutta ennenkuin viisi minuuttia on kulunut, on hän tuossa, hänkin virumassa jaloissanne, tai jos hän elää, hän elää vain viedäkseen päänsä mestauslavalle."
"Hänkö kuolisi!" huudahti Geneviève; "hänkö veisi päänsä mestauslavalle! Mutta te ette tiedä siis, Maurice, että hän on minun suojelijani, minun perheeni suojelija; että antaisin henkeni hänen puolestaan; että jos hän kuolee, kuolen minäkin, ja että, jos te olette minun rakkauteni, hän on minun uskontoni?"
"Voi", sanoi Maurice, "te aiotte jatkaa juttuanne, että rakastatte minua! Totta tosiaankin, naiset ovat liian heikkoja ja liian suuria pelkureita!"
Sitten hän sanoi kääntyen nuoren kuningasmielisen puoleen: