Ja varmastikin siinä toivossa, että Maison-Rouge olisi piiloutuneena verhojen taa ja että ensimmäinen tikarinisku tai pistoolinlaukaus kohdistuisi häneen, Maurice syöksyi uutimia kohti, jotka kitisivät luistaessaan tankoa pitkin.
Vuode oli tyhjä.
"Jumaliste", sanoi Lorin, "ei ketään!"
"Hän on päässyt pakenemaan", sopersi Maurice.
"Mahdotonta, kansalaiset, mahdotonta!" huudahti harmaapukuinen; "sanoinhan, että hänen on nähty tulleen kotiin tunti sitten, ettei kukaan ole nähnyt hänen menevän ulos ja että kaikkia uloskäytäviä vartioidaan".
Lorin avasi seinäkomeroiden ja vaatekaappien ovet ja katseli joka paikasta, sellaisistakin, jonne miehen olisi ruumiillisesti mahdotonta piiloutua.
"Ei ketään! Ei kuitenkaan; näette hyvin, ei ketään!"
"Ei ketään!" toisti Maurice liikutettuna, minkä hyvin ymmärtää; "näettehän, ettei täällä tosiaankaan ole ketään".
"Ehkä hän on kansatar Dixmerin huoneessa", sanoi poliisimies.
"Kunnioittakaa naisen huonetta", sanoi Maurice.