Mutta herra de Choiseul näki erinomaisesti nuo naamojen värimuutokset. Hän asteli ponnahtelevin polvin, kaula pystyssä ja välähtelevin silmin hovilaisten sivuitse, jotka lähestyivät nyt häntä yhtä hartaasti kuin aamulla olivat häntä väistyneet syrjään.
"Kas niin, herttua", sanoi kuningas gallerian päässä, "odottakaa minua, minä vien teidät Trianoniin. Muistakaa nyt, mitä teille tuolla sanoin."
"Minä olen kätkenyt sen sydämeni pyhimpään", vastasi ministeri tietäen tällä teroitetulla lauselmallaan lävistävänsä vihollisensa.
Sitten meni kuningas huoneistoonsa.
Herra de Richelieu irtautui hoviväen rivistä ja meni ministerin luo ja puristi hänen kättään kaksin laihoin käsin ja sanoi hänelle:
"Minä olen kauan jo tiennyt, että jokaisella Choiseulilla on äly niitattu päähän."
"Kiitos", vastasi herttua, tietäen puhujasta omat tiedettävänsä.
"Mutta tuo hassu huhu?" jatkoi marski.
"Se huvitti suuresti hänen majesteettiaan", sanoi Choiseul.
"On puhuttu eräästä kirjeestä…"