Kansleri vei kirjeen kuninkaalle, lukematta siitä yhtäkään sanaa. Kuningas otti sen vastaan vapisevin käsin, katsoi ensiksi osoitetta, vaan sitä ei ollut, kalpeni, aukasi sen sitten vitkallisesti, ja nähdessään ensi sanoista kirjeen olevan kirjoitetun Espanjan kuninkaalle, luki hän sen sangen joutuun.
Siinä oli kokonainen hyökkäyssuunnitelma kardinaalia vastaan. Kuningatar kehoitti veljeänsä ja Itävallan keisaria, koska heitä kaiketi loukkasi Richelieu'n politiikka, hän kun lakkaamatta pyrki alentamaan Itävallan hallitussuvun arvoa ja voimaa, asettumaan sotakannalle Ranskaa vastaan, ja määräämään rauhanehdoksi kardinaalin erottamisen; mutta rakkaudesta ei ollut koko kirjeessä sanaakaan.
Kuningas, varsin hyvillään tuosta, tiedusti, oliko kardinaali vielä Louvressa. Hänelle ilmoitettiin, että Hänen ylhäisyytensä oli odottamassa työhuoneessa Hänen Majesteettinsa käskyjä.
Kuningas meni suoraa päätä hänen luoksensa.
— Kas tässä, herttua, sanoi hän, te olitte oikeassa, minä olin väärässä; koko vehkeileminen on valtiollista, eikä tässä kirjeessä ole mitään kysymystä rakkaudesta. Sen sijaan on siinä sangen paljo kysymystä teistä.
Kardinaali otti kirjeen ja luki sen mitä suurimmalla tarkkuudella; päästyänsä loppuun, luki hän sen vielä toiseen kertaan.
— No niin, sanoi hän, Teidän Majesteettinne näkee, mihin saakka viholliseni menevät: teillä on niskassa kaksi sotaa, ell'ette erota minua. Totta puhuen, Teidän sijassanne minä välttäisin noin voimakkaita hyökkääjiä, ja minä puolestani olisin tosionnellinen päästyäni erilleni asiain menosta.
— Mitä sanottekaan, herttua?
Minä sanon, armollisin herra, että minun terveyteni menee näissä lakkaamattomissa taisteluissa ja ijät kaiket kestävissä töissä. Minä sanon, että on varsin uskottavaa, ett'en minä ole kestävä La Rochelle'n piirityksen rasitusta, ja että olisi paljo parempi, jos nimittäisitte niihin toimiin joko herra de Condé'n, tai herra de Bassompierre'n tai kenen urhoollisen miehen tahansa, jolla sodankäynti on varsinaisena toimialana, ettekä minua, joka olen kirkon miehiä ja jota lakkaamatta vedetään pois kutsumuksestani ja pannaan semmoisiin toimiin, joihin ei minulla ole vähintäkään halua. Teillä olisi paljoa suurempi menestys sisäasioissa, armollisin herra, enkä epäile, että olisitte paljoa suurempi ulkoasioissa.
— Herra herttua, sanoi kuningas, minä ymmärrän teitä, olkaa huoleti; kaikki nuo, joita kirjeessä on mainittu, ovat saavat ansaitun rangaistuksensa, ja kuningatar myös.