— Kuningas käskee, rouva, suokaa anteeksi.
— Tätä minä en kärsi; en, en, ennemmin kuolen! huudahti kuningatar, jossa Espanjan ja Itävallan ylpeä veri kuohahti liikkeesen.
Kansleri kumarsi syvään, jonka jälkeen hän, siinä selvässä aikomuksessa, ett'ei väistyisi tuumaakaan sen toimen täyttämisestä, joka hänen suoritettavaksensa oli annettu ja aivan niinkuin pyövelinrenki olisi tehnyt kidutushuoneessa, lähestyi Itävallan Annaa, jonka silmissä sillä hetkellä näkyi raivon kyyneleet.
Kuningatar oli, niinkuin jo olemme sanoneet, erinomaisen kaunis.
Kanslerin toimi oli siis arkaluontoista laatua, ja kuningas oli jo joutunut niin kauvaksi luulevaisuutensa kautta Buckingham'in suhteen, ett'ei hän enää ollut luulevainen kenenkään suhteen.
Epäilemättä kansleri Séguier'in silmät tällä hetkellä tähystelivät tuon merkillisen kellon nauhaa; mutta kun hän ei sitä löytänyt, tavoitti hän sen sijaan sitä paikkaa, jossa kuningatar oli sanonut paperin olevan.
Itävallan Anna astahti askeleen taaksepäin, niin kalpeana, että hänen olisi luullut olevan kuolemaisillansa; ja nojaten vasemmalla kädellään, ett'ei kaatuisi, takanansa olevaan pöytään, veti hän oikealla paperin poveltansa ja ojensi sen sinetinvartijalle.
— Kas tässä, herra, tässä on tämä kirje, huudahti kuningatar katkonaisella ja vapisevalla äänellä, ottakaa se ja vapauttakaa minut inhottavasta läsnäolostanne.
Kansleri, joka puolestaan myös vapisi helposti ymmärrettävästä syystä, otti kirjeen, kumarsi maahan saakka ja poistui.
Tuskin oli ovi hänen jälkeensä sulkeutunut, kun kuningatar puolitainnuksissa vaipui hovinaistensa käsiin.