— Ah, herra, sanoi Planchet, palaten pinttyneesen ajatukseensa, kyllä sen Bonacieux'in kulmakarvoissa on jotakin piilevää ja hänen huultensa käynnissä jotakin vastenmielistä!
— Mikä saakeli sinua yhä ajaa ajattelemaan tuota Bonacieux'iä?
— Ihminen ajattelee mitä voipi, eikä mitä tahtoo.
— Sentähden että olet jänishousu, Planchet.
— Herra, elkäämme sekoittako varovaisuutta ja arkamaisuutta toisiinsa; varovaisuus on hyvä avu.
— Ja sinulla on hyviä avuja, eikö niin, Planchet?
— Herra, eikös tuolla kiillä musketin piippu? Emmeköhän kyykistyisi alemmaksi?
— Todella, mutisi d'Artagnan, jolle herra de Tréville'n neuvot ja varoitukset muistuivat mieleen; todella taitaa tuo elukka lopultakin saada minut pelkäämään. Hän pani hevosensa ravaamaan.
Planchet seurasi tarkasti isäntänsä liikkeitä, aivan niinkuin hän olisi ollut varjo, ja hänen ratsunsa ravasi rinnalla.
— Näinkös me ratsastamme koko yön, herra? kysyi hän.