— Ah, hyvät herrat! huudahdin minä, mitä tahdotte?
— Sinulla kaiketi on tikapuut? kysyi joukon päällikön näköinen mies.
— On, hyvä herra; puutarhatikkaat hedelmien poimintaa varten.
— Anna meille ne ja mene majaasi, tässä on yksi écu siitä, että sinua häiritsimme. Mutta varo vaan ett'et hiisku sanaakaan siitä mitä näet tai kuulet, (sillä sinä katselet ja kuuntelet, siitä olen varma, kielsinpä minä sinua kuinka paljon tahansa), muuten olet hukassa.
Näin sanottuaan heitti hän minulle yhden écu'n, jonka otin vastaan ja annoin hänelle tikapuut.
Suljettuani aitauksen portin heidän jälestänsä, olin minä menevinäni huoneeseni; vaan minä meninkin heti ulos takaovesta ja hiivin pimeässä varjossa aina tuon pensaston taakse, jonka sisästä saatoin nähdä kaikki, ollen itse näkymättömänä.
Nuo kolme miestä olivat hiljaa tuoneet vaunut lähemmäksi; vaunuista vetivät he esille pienen, paksun, lyhyen, harmaatukkaisen miehen, joka oli tummassa, kehnossa puvussa; tämä mies nousi varovasti tikapuita myöten, katseli salaa huoneen sisään, laskeutui sitten hiljaisin askelin alas ja mutisi matalalla äänellä:
— Hän se on!
— Silloin paikalla se, joka oli minua puhutellut, lähestyi paviljongin porttia, avasi sen mukanansa olevalla avaimella, sulki sen takaisin ja katosi; samalla aikaa nuo toiset kaksi miestä nousivat tikapuille; pieni vanhus jäi vaunun oven luokse, kuski piteli vaunuhevosia ja lakeija satulahevosia.
Yht'äkkiä kuului kovia huutoja paviljongista, eräs nainen juoksi ikkunaan ja avasi sen ikäänkuin hypätäksensä alas. Mutta kun hän huomasi ne kaksi miestä, vetäytyi hän takaisin; ne silloin hyppäsivät hänen perästänsä huoneesen.