— Ja oletteko vieneet semmoisen vastauksen vieraallenne?
— Siitä olemme varoneet itseämme: hän olisi silloin nähnyt, millä tavoin olemme hänen asiansa toimittaneet.
— Hän siis yhä odottaa vaan rahojansa?
— Niin kaiketi. Eilen kirjoitti hän taas; vaan sillä kertaa vei kirjeen postiin hänen palvelijansa.
— Ja te sanoitte prokuraattorin rouvan olevan vanhan ja ruman?
— Viidenkymmenen vuotias on hän vähintään, eikä enää suinkaan mikään kaunotar, sen mukaan mitä Pathaud sanoo.
— Siinä tapauksessa olkaa huoleti, hän kyllä taipuu; muutoin, Porthos ei voi olla teille kovin paljo velkaa.
— Kuinka, vai ei paljoa! Jo kaksikymmentä pistole'a, lukematta siihen lääkkeitä. Oh, hän ei kiellä itseltänsä mitään; kyllä näkee, että hän on tottunut suuresti elämään.
— No niin, jos hänen lemmittynsä hylkää hänet, on hän kyllä löytävä ystäviä sen vakuutan. Siis, isäntä hyvä, elkää olko laisinkaan levoton ja pitäkää hänestä vaan edeskinpäin kaikkea sitä huolta, jota hänen asemansa ansaitsee.
— Te olette, hyvä herra, luvannut minulle, olla mitään virkkaamatta prokuraattorin rouvasta ja olla aivan vaiti hänen haavastansa.