"Utraque manus in benedicendo clericis inferioribus necessaria est."
D'Artagnan, jonka tietokannan me tunnemme, ei tajunnut tuosta lauseesta enempää kuin siitäkään, jonka herra de Tréville oli lausunut Buckingham'in antaman lahjan johdosta.
— Joka on, selitti Aramis, niinpaljo kuin: kumpikin käsi on alemmille Jumalan sanan palvelijoille välttämättömän tarpeellinen siunausta antaessaan.
— Ihmeteltävä aine! huudahti jesuitta.
— Ihmeteltävä ja dogmatillinen, kertoi kirkkoherra, joka ollen latinassa d'Artagnan'in kanssa yhdenväkinen, seurasi huolellisesti jesuittaa, voidaksensa pysyä hänen rinnallansa ja kertoa hänen sanojansa kuin kaiku.
Mitä d'Artagnan'in tulee, ei häneen tarttunut ensinkään tuo mustaviittaisten herrojen ihastus.
Hetkisen keskusteltua heitti Aramis syrjäsilmäyksen d'Artagnan'iin ja näki hänen haukoittelevan niin että leuvat olivat longahtaa sijoiltaan.
— Puhukaamme ranskaa, arvoisa isä, sanoi hän jesuitalle, herra d'Artagnan'ia huvittaisi silloin meidän keskustelumme enemmän.
— Niin, minä olen matkasta väsynyt, sanoi d'Artagnan, ja kaikki tuo teidän latinanne jää minulta ymmärtämättä.
— Puhukaamme vaan, sanoi jesuitta harmissaan, mutta kirkkoherra heitti kiitollisen silmäyksen d'Artagnan'iin; no niin, ja käykäämme tekstiin käsiksi, jatkoi hän puolestaan.