— Ja kumminkin, niinkauvan kuin vielä olen kiini maailmallisissa, olisin mielelläni tahtonut puhua kanssasi sinusta ja ystävistämme.
— Ja minä, sanoi d'Artagnan, olisin tahtonut puhua, kanssasi sinusta itsestäsi, mutta minä näen sinun jo niin irroittuneena kaikesta: rakkautta sinä halveksit, ystävät ovat varjoja vaan, maailma on hauta.
— Ah, sen saat vielä itse kokea, sanoi Aramis huoaten.
— Elkäämme puhuko siitä enää, sanoi d'Artagnan, ja polttakaamme tämä kirje, joka epäilemättä ilmoittaisi sinulle jonkun uuden...
— Mikä kirje? keskeytti vilkkaasti Aramis.
— Eräs kirje joka oli tullut sinulle poissa ollessasi ja jonka minä otin mukaani.
— Mutta keltä on se kirje?
— Ah, ehkäpä rouva Chevreuse'n kamarineitsyeltä, jonka on ollut pakko muuttaa Tours'iin emäntänsä kanssa, ja joka nyt, ollakseen oikein hieno, on kirjoittanut sulohajuiselle paperille ja sulkenut kirjeensä herttuallisella sinetillä.
— Mitä sinä puhut?
— Maltas, olenkohan sen hukannut! sanoi viekkaasti nuori mies, ollen etsivinänsä. Onneksi on maailma hauta, miehet, ja siis myöskin vaimot, ovat varjoja ja rakkaus on tunne, jota sinä halveksit.