— Näin on asia, armollinen herra, virkkoi isäntä vapisten, sillä nyt minä tunnen jo teidät: te se olette, joka matkustitte pois silloin kuin minulle tapahtui tuo onneton selkkaus sen herran kanssa, jota te tarkoitatte.
— Niin, minä se olen; siis näette kyllä, ett'ei teillä ole armoa odotettavissa, ell'ette puhu selvää totuutta.
— Suvaitkaa vaan kuunnella minua niin saatte tietää kaikki.
— Minä kuuntelen.
— Viranomaiset olivat ilmoittaneet minulle, että kuuluisa väärän rahan tekijä useiden toveriensa kanssa oli tulossa ravintolaani, ja he kaikki olivat henkivartijain tai muskettisoturien valepuvussa. Teidän hevoset, lakeijat, teidän kasvot, kaikki minulle ennakolta kuvattiin.
— Jatkakaa, jatkakaa, sanoi d'Artagnan, joka huomasi aivan heti, mistä noin tarkat kuvaukset olivat kotoisin.
— Minä ryhdyin siis viranomaisten käskystä, jotka lähettivät minulle apuväkeä kuusi miestä, sellaisiin toimenpiteihin, jotka arvelin tarpeellisiksi, voidakseni varmasti saada nuo luulotellut vääränrahantekijät kiini.
— Yhä vaan! sanoi d'Artagnan, jonka korvia sana vääränrahantekijä tulistutti.
— Suokaa anteeksi, armollinen herra, että puhun semmoisia asioita, vaan ne juuri ovat minun puollustukseni. Viranomaiset olivat minua säikähdyttäneet, ja ymmärrättehän että ravintoloitsijan tulee menetellä varovasti viranomaisten kanssa.
— Mutta vielä kerran, missä on nyt se herra? mihin on hän joutunut? onko hän kuollut vai elääkö hän?