— Se on totta, sanoi prokuraattorin rouva huoaten, nuo onnettomat sotavarukset!
— Niin, sanoi Porthos, niin on asiat.
— Mutta mitä noihin sotavaruksiin oikeastaan tarvitaan, herra Porthos?
— Kaikenlaista, sanoi Porthos; niinkuin tiedätte, ovat muskettisoturit valiojoukkoa ja ne tarvitsevat paljon semmoista mitä muut soturit eivät tarvitse.
— Mutta luetelkaapa noita tarpeita!
— Niin, kustannukset voivat nousta noin likimmiten ... sanoi Porthos, joka ennemmin rupesi määrittelemään summaa kuin luettelemaan tarpeita.
Prokuraattorin rouva odotti vapisten.
— Niin, kuinka suuriksi? sanoi hän; minä toivon ett'eivät ne nouse korkeammalle kuin... Hän pysähtyi äkkiä, sanat tarttuivat hänen kieleensä.
— Oh, ei suinkaan, sanoi Porthos, ne eivät nouse korkeammalle kuin kahteen tuhanteen viiteen sataan livre'en; minä päin vastoin luulen että jos oikein säästäväiseksi rupean, voin tulla toimeen kahdella tuhannella.
— Hyvä Jumala, kaksi tuhatta livre'ä! huudahti hän, mutta sehän on koko omaisuus!