— Niin tosiaan, sanoi Ketty, teidän poikanne oli setänne ainoa perillinen ja siksi kunnes hän on päässyt lailliseen ikään, olisitte te saaneet hallita hänen omaisuuttansa.
D'Artagnan vapisi luihin ja ytimiin saakka kuullessaan tuon suloisen olennon soimaavan häntä siitä ett'ei hän ollut tappanut tuota miestä, jonka hän oli nähnyt osoittavan niin paljon ystävyyttä mylady'ä kohtaan.
— Jo olisinkin, jatkoi mylady, kostanut hänelle, ell'ei kardinaali, en tiedä mistä syystä, olisi kehoittanut minua säästämään häntä.
— Vai niin, mutta mylady ei ole säästänyt tuota pikku rouvaa, jota hän rakasti.
— Ahaa, tuota kauppiaan rouvaa Fossoyeurs'in kadulta! Ett'eikö hän jo ole unhottanut häntä olleen olemassakaan? Kaunis kosto, totta tosiaan!
Kylmä hiki valui d'Artagnan'in otsalta: tuo nainenhan oli koko hirviö!
Hän kuunteli vielä, vaan pahaksi onneksi oli riisuutuminen jo päättynyt.
— Hyvä on, sanoi mylady, mene suojaasi, ja huomenna tulee sinun koettaa saada vihdoinkin vastaus siihen kirjeesen, jonka annoin sinulle.
— Kreivi de Wardes'inko kirjeesen? kysyi Ketty.
— Tietysti, kreivi de Wardes'in.