D'Artagnan, aivan masennuksissaan, oli jäänyt paikallensa eikä tiennyt mitä ajatella. Jos se oli rouva Bonacieux ja jos hän palasi Pariisiin, minkä vuoksi tämä hätäinen kohtaus, minkä vuoksi tämä pikainen silmäys, tämä heittomuisku? Jos, toisaalta, se ei ollut hän, joka oli yhtä mahdollista, sillä hämäryys saattoi helposti erehdyttää, jos se ei ollut hän, eikö tämä ollut hänen vainoamisensa alku, ja tuo nainen vaan syötti, sillä tunnettiinhan hänen rakkautensa rouva Bonacieux'iä kohtaan?
D'Artagnan'in kolme toveria lähestyivät häntä. Kaikki kolme olivat aivan selvään nähneet naisen pään vaununovessa, mutta ei kukaan heistä, paitsi Athos, tuntenut rouva Bonacieux'iä. Athos luuli muutoin häntä todellakin rouva Bonacieux'iksi, vaan koska nuo kauniit kasvot eivät sitoneet hänen huomiotansa siinä määrässä kuin d'Artagnan'in, oli hänellä aikaa havaita muutakin, ja hän luuli nähneensä vaunuissa syvemmällä toisenkin henkilön, nimittäin miehen.
— Jos asia niin on, sanoi d'Artagnan, niin veivät he häntä varmaankin toisesta vankilasta toiseen. Mutta mitä he siis mahtanevat aikoa tehdä tuolle rouva-paralle ja kuinka saan minä koskaan tavata häntä?
— Ystäväni, sanoi Athos painavasti, pane mieleesi että kuolleet ovat ainoat, joita ei enää koskaan saa kohdata maan päällä. Sinä tiedät siitä asiasta jotakin, samoin kuin minä, eikö niin? Jos siis lemmittysi ei ole kuollut, jos se oli hän, minkä juuri äsken saimme nähdä, kyllä hänet saat kohdata päivänä tai toisena. Ja ehkäpä, lisäsi hän tavallisella surumielisyydellään, ehkäpä ennemmin kuin tahtoisitkaan.
Kello löi puoli kahdeksan, vaunut olivat myöhästyneet parikymmentä minuuttia määräpaikaltansa. D'Artagnan'in ystävät muistuttivat häntä että hänen oli vielä saapuminen toiseen kohtaukseen, huomauttaen kumminkin samalla että vielä oli aika peräytyä.
Mutta d'Artagnan oli sekä itsepäinen että utelias. Hän oli päättänyt päätetyksensä mennä kardinaalin palatsiin kuulemaan mitä Hänen ylhäisyydellänsä olisi hänelle sanomista. Ei mikään voinut järkähdyttää häntä aikomuksestaan.
Niin tultiin Saint-Honoré'n kadulle, ja Palais-Cardinal'in torilla tavattiin kävelemässä ja tovereitaan odottamassa ne kaksitoista muskettisoturia, jotka olivat sinne kutsutut tulemaan. Siellä vasta ilmoitettiin heille mistä oli kysymys.
D'Artagnan oli hyvin tunnettu kuninkaan muskettisoturien arvokkaassa miehistössä, johon tiedettiin hänenkin kerta pääsevän; häntä pidettiinkin jo ennakolta toverina. Siitäpä oli seurauksena että jokainen mielellään suostui siihen toimeen, johon heitä nyt oli pyydetty; sitä paitsi tässä oli kaikkien luulojen mukaan kysymyksenä tehdä kardinaalille ja hänen miehillensä joku paha tepponen, ja semmoisiin nuo kelpo herrat olivat aina valmiit.
Athos jakoi heidät kolmeen parveen, rupesi itse yhden päälliköksi, antoi toisen Aramikselle ja kolmannen Porthokselle, jonka perästä kaikki sijoittuivat vartioimaan kukin porttiansa.
D'Artagnan meni uljaasti sisään valtaportista.