D'Artagnan'illa oli sormessa kuningattarelta saamansa timantti ja hän käänsi pikaisesti kannan sisäänpäin; mutta liian myöhään.
— Sen jälkeisenä päivänä kävi luonanne de Cavois, jatkoi kardinaali: hän tuli pyytämään teitä tänne palatsiin; te ette noudattaneet kutsumusta, ja siinä teitte pahasti.
— Armollinen herra, minä pelkäsin joutuneeni Teidän ylhäisyytenne epäsuosioon.
— Oh; miksikä niin? senkö vuoksi että täytitte esimiestenne käskyt nerokkaammin ja rohkeammin kuin kukaan muu, senkö vuoksi olisitte joutuneet minun epäsuosiooni! Ei toki, te päinvastoin ansaitsitte minun ylistykseni! Minä rankaisen vaan tottelemattomia, enkä semmoisia kuin te, jotka tottelevat ... liiankin hyvin... Ja todistukseksi siihen, muistutelkaapa mieleenne, milloin minä kutsutin teitä luokseni ja koettakaapa muistaa, mitä teille saman päivän iltana tapahtui.
Juuri samana iltana rouva Bonacieux ryöstettiin pois. D'Artagnan'in selkää karmi ajatellessa että hän puoli tuntia takaperin oli nähnyt tuon rouva-paran ajavan ohitsensa, epäilemättä vielä saman voiman kiidättämänä, joka hänet oli kadoksiinkin saattanut.
— Vihdoin, jatkoi kardinaali, kun en ole kuullut teistä mitään vähään aikaan, tahdoin tietää mitä te toimitatte. Muutoin, te olette minulle jonkunmoisessa kiitollisuuden velassa: olettehan huomanneet, kuinka teitä on säästetty kaikissa tiloissa.
D'Artagnan kumarsi kunnioituksella.
— Tämä ei ole tapahtunut ainoastaan oikeuden ja kohtuuden vuoksi, jatkoi kardinaali, vaan myöskin erään aikomuksen tähden, joka minulla on teidän suhteenne.
D'Artagnan hämmästyi hämmästymistään.
— Minä aioin esitellä teille aikeeni sinä päivänä, jolloin saitte minun ensimäisen kutsumukseni; mutta te ette tulleet. Kaikeksi onneksi ei ole mitään kadotettu tämän viivästymisen kautta, ja nyt saatte sen kuulla. Istukaa tuohon minun eteeni, herra d'Artagnan; te olette kylliksi kelpo aatelismies ett'ei teidän ole tarvis kuunnella minua seisovillanne.