Ja kardinaali viittasi sormellansa tuolia nuorelle miehelle, joka oli niin hämmästyneenä kaikesta siitä mitä tapahtui, että hän jäi odottamaan toista viittausta, ennenkuin hän totteli.
— Te olette rohkea mies, herra d'Artagnan, jatkoi Hänen ylhäisyytensä; te olette, mikä on vielä parempi, varovainen. Minua miellyttää sellaiset miehet, joilla on sekä päätä että sydäntä; elkää olko peloissanne, sanoi hän hymyillen; sydämmen miehillä tarkoitan minä rohkeita miehiä; mutta kun te olette niin nuori ja vast'ikään tulleet maailman pyörteesen, on teillä voimakkaita vihollisia: ell'ette ole varoillanne, ne syöksevät teidät perikatoon.
— Valitettavasti on se epäilemättä heille hyvin helppoa, armollinen herra, vastasi nuori mies; sillä heillä on sekä voimaa että tukevia apumiehiä: minä olen sitä vastoin yksinäni!
— Niin, se on totta; mutta niin yksinänne kuin olettekin, olette jo paljon toimittaneet ja toimitatte vieläkin enemmän, sitä en epäile. Mutta kuitenkin luulen tarvitsevanne johdatusta sillä monivaiheisella matkallanne, jolle olette lähteneet; sillä ell'en erhety, olette tulleet tänne Pariisiin kunnianhimoisessa aikomuksessa päästä eteväksi mieheksi.
— Minä olen hullujen toiveiden ijässä, armollinen herra, vastasi d'Artagnan.
— Hulluja toiveita on vaan tyhmillä, herraseni, vaan te olette järkevä mies. Malttakaas, mitä arvelisitte vänrikin paikasta minun miehistössäni ja omasta komppaniiasta sodan jälkeen?
— Ah, armollinen herra.
— Te otatte sen vastaan, eikö niin?
— Armollinen herra, vastasi d'Artagnan hämillänsä.
— Kuinka, kieltäydyttekö? huudahti kardinaali hämmästyneenä.