— Minä en tahdo heitä syyttää, armollisin herra, vaan jätän sen Teidän Majesteettinne päätettäväksi, mitä viisi aseellista miestä muuta voisivat tehdä niin yksinäisessä paikassa kuin karmeliittaluostarin seutu on.
— Niinpä kyllä, te olette oikeassa, Tréville, te olette aivan oikeassa.
— Niinpian kuin he olivat huomanneet meidän muskettisoturit, muuttivat he tuumansa ja unhottivat keskinäisen riitansa soturikunta-riidan vuoksi; sillä Teidän Majesteettinne kyllä tietää, että meidän muskettisoturit, jotka pitävät kuninkaan puolta, eikä kenenkään muun kuin kuninkaan, ovat herra kardinaalin henkivartijain luonnollisia vihamiehiä?
— Niin niin, Tréville, huoahti kuningas surumielisesti, ja se on sangen ikävää, uskokaapas, nähdä Ranskassa tällä tavoin kaksi puoluetta, kaksi kuninkuuden päätä; mutta kaikki tämä on pian päättyvä. Te sanotte siis henkivartijain hakeneen riitaa muskettisoturien kanssa?
— Minä sanon, että on varsin uskottavaa asian tapahtuneen sillä tavoin, mutta minä en mene vannomaan, armollisin herra. Teidän Majesteettinne tietää, kuinka vaikeata totuus on saada ilmi, ja ell'ei kellä ole sitä ihmeteltävää lahjaa, joka on hankkinut Ludvig kolmannelletoista nimen Oikeamieli...
— Ja te olette oikeassa, Tréville; mutta nuo teidän muskettisoturinne eivät olleet yksinään, heidän mukanansa oli eräs lapsi.
— Niin, armollisin herra, ja eräs haavoitettu mies, niin että kolme kuninkaan muskettisoturia, joista yksi oli haavoitettu, sekä yksi lapsi, eivät ainoastaan pitäneet puoliansa herra kardinaalin viittä mitä peloittavinta henkivartijaa vastaan, vaan vieläpä kaatoivat heistä neljä tantereesen.
— Mutta sehän on voitto se! huusi kuningas säihkyvin silmin, voitto kerrassaan!
— Niin, armollinen herra, yhtä täydellinen kuin Cé-sillan voitto.
— Neljä miestä, joista yksi haavoitettu ja yksi lapsi, niinhän sanoitte?