— Luuletko niin, Porthos? vastasi muskettisoturi kolkosti hymyten, jonka hymyilyn d'Artagnan yksin ymmärsi.
— Minulle johtuu eräs seikka mieleeni, sanoi d'Artagnan.
— Sano se! kehoittivat muskettisoturit.
— Aseihin! huusi Grimaud.
Nuoret miehet nousivat nopeasti ylös ja juoksivat muskettinsa luoksi.
Tällä kertaa lähestyi parin-, kolmenkymmenen miehen suuruinen parvi, ja ne eivät olleet työmiehiä, vaan sotilaita.
— Mitä jos palaisimme leiriin? ehdotteli Porthos. Tämä ei ole tasaväkistä peliä.
— Mahdotonta, ja kolmesta syystä, vastasi Athos: ensiksi emme ole vielä lopettaneet aamiaistamme; toiseksi on meillä vielä tärkeitä asioita puhuttavana; kolmanneksi puuttuu vielä kymmenen minuuttia ennenkuin tunti on täysi.
— Kuulkaapas nyt, sanoi Aramis, meidän täytyy tehdä taistelu-suunnitelma.
— Se on varsin yksinkertainen, sanoi Athos; niin pian kuin vihollinen on pyssynkantomatkalla, ammumme; jos he jatkavat ryntäämistä, ammumme yhä niin kauvan kuin meillä on ampumavaroja; jos jäännösjoukko sitten vielä rynnistää eteenpäin, annamme heidän tulla muurin juurelle saakka, ja silloin sysäämme heidän niskaansa kappaleen tuota muuria, joka ikäänkuin ihmeen avulla pysyy tasapainossa.