— Siis, huudahti mylady, ikäänkuin hän muka ei olisi voinut suojella itseänsä pyhältä suuttumukselta, te, jumalinen mies, te jota nimitetään hurskaaksi, te pyydätte vaan yhtä seikkaa: päästä joutumasta syyhyn, ikävyyksiin, minun kuolemani tähden!
— Minun tulee varjella teidän henkeänne, rouva, ja minä varjelen sitä.
— Mutta käsitättekö tehtäväänne? Se on julma jo silloin jos minä olen syyllinen, mutta minkä nimen annatte sille, minkä nimen antaa Herra sille, jos minä olen viaton?
— Minä olen sotilas, ja tottelen niitä käskyjä, jotka minulle on annettu.
— Luuletteko että Jumala tuomiopäivänä eroittaa sokean pyövelin väärästä tuomarista? Te ette tahdo tappaa minun ruumistani, vaan rupeatte sen välikappaleeksi, joka tahtoo murhata sieluni.
— Mutta minä sanon vielä toistamiseen, lausui Felton liikutuksissaan, teitä ei uhkaa mikään vaara, ja minä vastaan lord Winter'istä aivan kuin omasta itsestäni.
— Mieletön, huudahti mylady, mieletön raukka, joka uskaltaa vastata toisesta miehestä, kun viisaimmatkin, ne, jotka ovat kaikkein otollisimpia Jumalalle, pelkäävät vastata omasta itsestäänkin, mieletön, joka asettuu väkevimpien, onnellisimpien puolelle, musertamaan heikoimman, onnettomimman naisen.
— Mahdotonta, rouva hyvä, mahdotonta, mutisi Felton, joka tunsi tuon muistutuksen koskevan sydämmensä pohjaan saakka; vankina ette minun kauttani saa vapauttanne; elävänä ette minun kauttani menetä henkeänne.
— Niin, huudahti mylady, mutta minä menetän enemmän kuin henkeni, minä menetän kunniani, Felton, ja teidät teen minä Jumalan ja ihmisten edessä vastuun-alaiseksi häpeästäni ja häväistyksestäni.
Tällä kertaa Felton, vaikka hän kyllä koki olla tai olla olevinaan tunteeton, ei voinut vastustaa sitä salaperäistä vaikutusta, joka jo oli hänet vallannut. Nähdä tuo nainen, ihana ja vieno kuin viattomin henki-olento, nähdä hänet milloin itkuisena milloin uhkaavana, tuntea vuoroin tuskan vuoroin sulouden voimaa, se oli liiaksi tuolle jumaliselle haaveilijalle, liiaksi aivoille, joita uskonkiihkon unelmat järkyttivät, liiaksi sydämmelle, jota raateli yhtä haavaa polttava rakkaus taivasta kohtaan ja kalvava viha ihmisiä kohtaan.