Tämä oli hirveä hetki pakolaisille.
— Vartijat menivät ohitse; askelten kopina eteni ja äänten sorina hiljeni hiljenemistään.
— Nyt, sanoi Felton, nyt olemme pelastetut.
Mylady veti henkäyksen ja meni tainnuksiin.
Felton jatkoi laskeutumistaan. Päähän päästyänsä, kun jalan sija loppui, laskeutui hän käsiensä varassa ja jouduttuaan viimeiseen astimeen, jalat ottivat jo maahan. Hän kumartui, nosti rahapussin maasta ja otti sen hampaihinsa.
Sitten nosti hän mylady'n syliinsä ja lähti menemään vastapäiseen suuntaan kuin minne vartijat olivat menneet. Pian poikkesi hän tieltä, kulki poikki kallioiden ja rannalle päästyänsä puhalsi vihellyspilliin.
Samallainen ääni vastasi hänelle ja viiden minuutin perästä näki hän veneen, jota neljä miestä souti.
Vene lähestyi rantaa niin paljon kuin saattoi, mutta ranta oli liian matala, vene ei päässyt kuivalle maalle asti. Felton astui veteen vyötäystään myöten; hän ei tahtonut uskoa kenenkään haltuun kallista kuormaansa.
Onneksi alkoi myrsky asettua, mutta meri aaltosi vielä kovasti; pieni vene heittelehti kuin pähkinän kuori laineilla.
— Purteen, sanoi Felton, ja soutakaa rivakasti!