Hän saapui Portsmouth'iin kello kahdeksan. Koko väestö oli jalkeilla. Rumpu pärisi kaikilla kaduilla ja satamassa. Laivoihin menevät sotajoukot marssivat meren rantaan päin.
Pölyn peittämänä ja hikisenä tuli Felton amiraliteettiin. Hänen tavallisesti kalpeat kasvonsa punottivat palavasta ja vihasta. Vartija tahtoi sysätä hänet takaisin, mutta Felton kutsutti vartijapäällikön ja otti taskustansa mukanansa olevan kirjeen.
— Tärkeä sanoma lord Winter'iltä, sanoi hän.
Kun päällikkö kuuli lord Winter'in nimen, käski hän antaa Felton'in päästä sisään; sillä lord Winter tunnettiin herttua Buckingham'in likeisimmiksi uskotuiksi. Felton oli sitä paitsi itse meriupseerin puvussa.
Felton riensi palatsiin.
Samassa hetkessä kuin hän tuli porstuaan, tuli sinne myös eräs toinen pölyinen ja hengästynyt mies; hän oli jättänyt portin pieleen hevosensa, joka siihen päästyänsä oli lynsistynyt polvilleen.
Felton ja hän kääntyivät samalla kertaa Patrikin puoleen, joka, niinkuin muistamme, oli herttuan uskottu kamaripalvelija. Felton ilmoitti parooni Winter'in nimen. Tuntematon ei tahtonut ilmoittaa mitään nimeä, vaan sanoi että hän ainoastaan herttualle saattoi ilmaista itsensä. Molemmat vaativat päästä ensimäisenä herttuan puheille.
Patrik, joka tiesi lord Winter'in sekä viran että ystävyyden puolesta olevan läheisessä suhteessa herttuaan, antoi etusijan sille, joka hänen nimessään tuli. Toisen oli pakko jäädä odottamaan, ja helposti huomasi, kuinka hän kirosi tuota viivytystä.
Kamaripalvelija vei Felton'in suuren salin halki, jossa La Rochelle'n lähettiläät, Soubise'n prinssi etunenässä, seisoivat odottamassa, ja saattoi hänet erääsen huoneesen, jossa Buckingham, juuri kylvystä tultuansa, parhaillaan järjesteli pukuansa, minkä toimen hän nyt niinkuin ainakin teki erinomaisen huolellisesti.
— Luutnantti Felton, ilmoitti Patrik, lord Winter'in luota.