— Ette suinkaan, mutta tuo nimi hämmästytti minua, koska minäkin olen tuntenut tuon aatelismiehen, ja minusta tuntui oudolta tavata toinen, joka näkyi tuntevan hänet hyvästi.
— Ah, hyvin hyvästi, erinomaisen hyvästi, enkä ainoastaan häntä, mutta myöskin hänen ystävänsä, herrat Porthoksen ja Aramiksen.
— Todella? Heidät minä myöskin tunnen, huudahti mylady, joka tunsi sydämmensä hyytyvän.
— No niin, jos te tunnette heidät, tiedätte te siis myöskin, että he ovat kunniallisia ja urhoollisia miehiä. Minkätähden ette käänny heidän puoleensa, jos te olette avun tarpeessa?
— Oikeastaan en ole lähemmässä tuttavuudessa yhdenkään noiden kanssa, sopersi mylady; minä tunnen heidät sillä tavoin, että olen kuullut erään heidän ystävänsä, herra d'Artagnan'in, paljon puhuvan heistä.
— Tunnetteko herra d'Artagnan! huudahti hoidokas vuorostaan tarttuen mylady'n käsiin ja katsoen häneen kiihkeästi.
Kun hän huomasi mylady'n kummallisen silmäyksen, jatkoi hän:
— Suokaa anteeksi, rouva, te tunnette hänet, mutta millä tavoin?
— Mitäs, virkkoi mylady hämillänsä, ystävänä.
— Te petätte minua, rouva, vastasi hoidokas; te olette olleet hänen lemmittynsä!