— Ah, saattepa nähdä, huudahti hoidokas, että me olemme kohta täydellisesti tuttavia, melkein ystäviä! Jos te tunnette herra de Tréville'n, olette te kaiketi myöskin käyneet hänen luonansa?
— Usein, vastasi mylady, valhetellen yhä lisää, kun hän näki sen menevän täydestä.
— Hänen luonansa varmaan olette myös tavanneet muutamia hänen muskettisotureitansa?
— Kaikkia jotka tavallisesti hänen luonansa käyvät, vastasi mylady, josta tämä keskustelu alkoi tuntua todella kiinittävältä.
— Nimittäkääpäs minulle muutamia, joita te tunnette, niin saamme nähdä että he ovat minun ystäviäni.
— Oh, sanoi mylady hämillänsä, minä tunnen herra de Souvigny'n, herra de Courtivron'in, herra de Férrussac'in.
Hoidokas antoi hänen puhua, mutta kun hän näki hänen pidättelevän, sanoi hän:
— Ettekö tunne erästä aatelismiestä, jonka nimi on Athos?
Mylady'n kasvot olivat yhtä valkoiset kuin lakana, jolla hän lepäsi ja vaikka hän kyllä koki hallita luontoansa, ei hän voinut olla huudahtamatta, ja samalla tarttui hän hoidokkaan käteen ja tuijotti hänen silmiinsä.
— Kuinka! Mikä teitä vaivaa? Oi, Jumalani! kysyi naisparka säikähtyneenä; olenko sanonut jotakin loukkaavaa?