— No, hyvät herrani, kysyi tuo uljas kapteeni, olikos teillä paljo huvia retkellänne?
— Oli hirveän paljo! vastasi Athos omasta ja toveriensa puolesta.
LXIII.
Päätös.
Pysyen kardinaalille antamassa lupauksessansa, lähti kuningas kuudentena päivänä seuraavaa kuuta pääkaupungistansa, vielä aivan hämmästyksissään siitä uutisesta, joka oli alkanut levitä, että Buckingham oli murhattu.
Vaikka kuningatar oli saanut tietää vaaran uhkaavan sitä miestä, jota hän niin syvästi rakasti, ei hän tahtonut ottaa uskoaksensa, kun ilmoitettiin hänen kuolemastansa; hänpä vielä sattui aivan varomattomasti huudahtamaan:
— Se on valhetta; hän on äskettäin kirjoittanut minulle.
Mutta seuraavana päivänä täytyi hänen uskoa tuo kamala sanoma todeksi. La Porte, joka, samoin kuin kaikki muut, Kaarlo I:n julistaman käskyn johdosta oli pidätetty Englantiin, tuli ja toi mukanansa sen viimeisen ja surullisen lahjan, jonka Buckingham oli kuningattarelle lähettänyt.
Kuninkaan riemu oli ollut hyvin valtava; hän ei huolinut sitä laisinkaan salata, vaan antoi sen puhjeta esiin kuningattarenkin nähden. Niinkuin kaikilta heikoilta sieluilta, puuttui myöskin Ludvig XIII:lta jalomielisyys.
Mutta pian muuttui kuningas taas synkäksi ja pahoinvointiseksi; hänen otsansa ei ollut niitä, jotka pitkäksi aikaa kirkastuvat; hän tiesi, että kun hän palasi leiriin, joutui hän entiseen orjuuteensa; ja kumminkin hän palasi sinne.