— Kernaasti minun puolestani. Mutta, — sanoi Marie-Antoinette hymyillen, — tähän asti ei ole ollut muusta puhe kuin taloudellisesta perikadosta. Te, herra kardinaali, olisitte minun hyväkseni valmis saattamaan itsenne häviöön, eikö niin? Se on kaunista, erinomaisen kaunista. Onneksi voin sen asian järjestää. Saatte elää, joutumatta häviöön, ellette vain, kuten kerrotaan, itse hävitä omaisuuttanne.
— Madame…
— Se on oma asianne. Kuitenkin tahdon ystävänä, koska nyt olemme ystäviä, antaa teille neuvon: säästäkää, se on papillinen hyve; kuninkaalle olette paremmin mieleen säästäväisenä kuin tuhlaavana.
— Rupean saidaksi miellyttääkseni teidän majesteettianne.
— Kuningas, — huomautti kuningatar hienosti vihjaisten, — ei myöskään suosi saitureita.
— Rupean miksi hyvänsä teidän majesteettinne tahtoo, — vakuutti kardinaali voimatta kyllin salata intohimoaan.
— Tarkoitin siis, — keskeytti kuningatar jyrkästi, — ettei teidän tarvitse minun tähteni hävittää itseänne. Te olette mennyt minun puolestani takuuseen, ja siitä kiitän teitä, mutta minun sopii täyttää sitoumukseni. Älkää siis enää välittäkö siitä asiasta, joka ensimäisestä maksusta lähtien koskee vain minua.
— Asian päättämiseksi, madame, — sanoi kardinaali kumartaen, — ei siis tarvitse muuta kuin että jätän kaulanauhan teidän majesteettinne haltuun.
Ja samassa hän otti taskustaan lippaan, jonka antoi kuningattarelle. Tämä ei sitä edes tarkastanut, mikä viittasi hänessä olevan hyvän halun sitä katsella, vaan laski sen riemusta vavisten eräälle hyllylle hyvin likelle itseään. Kardinaali lausui muutamia kohteliaisuuksia, jotka otettiin varsin armollisesti vastaan, ja palasi sitten siihen, mitä kuningatar oli maininnut vanhan riidan sovittamisesta. Mutta kun kuningatar oli päättänyt olla kardinaalin läsnäollessa katselematta timantteja ja kiihkeästi halusi niitä nähdä, kuunteli hän vain hajamielisesti.
Hajamielisenä hän myös ojensi kätensä kardinaalille, joka sitä hurmaantuneena suuteli. Sitten kardinaali jätti hyvästi luullen olevansa vaivaksi, ja se lisäsi hänen iloaan, siliä pelkkä ystävä ei vaivaa, saatikka se, josta ei vähääkään välitetä.